Valkeakoski-opiston Naiskuoron riveissä alttoa laulava Jaana Oksa (kuvassa vas.) on ollut mukana vuodesta 2011 lähtien. Altto Arja Eerola (kuvassa keskellä) aloitti lauluharrastuksen vuotta myöhemmin. Ülle Valjakka (kuvassa oik.) on toiminut kuoronjohtajana vuodesta 1995. Laulajat kertovat, että kuoroon oli helppo tulla ja että heidät otettiin hyvin vastaan. Naiskuorosta he ovat löytäneet uusia ystäviä ja lauluharrastuksesta on tullut tärkeä osa elämää.
On niin mukava katsella kuoronjohtaja Valjakan kasvoja, kun hymy nousee huulille onnistuneen konsertin jälkeen, Seppo Syrjänen iloitsee.
Kuoroharrastuksen merkityksestä komppaavat Mieskuoron riveissä laulavat konkarit, tenori Seppo Syrjänen ja basso Kari Lassila. Syrjänen on ollut kuoron riveissä vuodesta 1968, mutta yksi välivuosi oli pakko viettää talon rakentamisen takia. Syrjäsen eno oli yksi kuoron perustajajäsenistä. Syrjäsen pyysi mukaan Tuure Hietanen, joka on yksi pitkäaikaisimmista kuorolaisista – hän aloitti kuorossa vuonna 1950! Lassila on ollut mukana vuodesta 1978 siitä ajasta yhden vuoden isyyslomalla. Lassiloita laulaa Mieskuorossa tällä hetkellä kolmessa polvessa.
Kuorossa kokee laulamisen iloa
Mieskuorolaiset Seppo Syrjänen (oik.) ja Kari Lassila yhdessä kuoronjohtaja Ülle Valjakan kanssa.
Naiskuorolaiset kertovat, että vaikka työpäivän jälkeen tuntuisi siltä, ettei harjoituksiin jaksaisi lähteä, niin laulaessa työasiat ja stressi kuitenkin unohtuvat. Laulaessa tulee hyvä mieli ja pää tyhjenee arjen asioista.
On hienoa huomata, miten laulutaito ja kuuntelemisen taito kehittyvät ja miten opitaan uusia stemmoja. Vieruskaveri tukee oppimisessa. Jos itselle joku kohta on vaikea, voi luottaa ystävän apuun.
– Laulamista oppii harjoittelemalla, Oksa ja Eerola tuumivat.
Äänen sointi laulaessa yhdessä muiden kanssa ja se, miten harmoniat toimivat yhteen on niin palkitsevaa, että harjoituksiin on mukava mennä. Eerolan ja Oksan termi ”kuorokaipaus” tarkoittaa kovaa halua päästä laulamaan yhdessä muiden kanssa. Harjoitustahti on välillä tiukka. Vaikka otsa rypyssä joskus harjoitellaankin, huumorilla on iso merkitys. Hauskaa pitää olla ja siitä kuorolaiset osaavat pitää huolen.
Kuoromatkat motivoivat
Ulkomaanmatkat motivoivat harjoittelemaan. Matkustaessa pääsee näkemään upeita paikkoja ja kuorolaisten kanssa yhdessä oleminen on hauskaa. Syrjänen ja Lassila innostuvat muistelemaan kuorojen ulkomaanmatkoja, joita Syrjänen on ollut aktiivisesti järjestämässä. Saksassa vierailtiin usein Valkeakosken ystävyyskaupungissa Wecheldessä. Mieleen ovat jääneet myös Pohjoismaiset laulujuhlat Islannissa ja keikka traktorin lavalla saksalaisissa parsajuhlissa.
Syksyllä 2024 kuorot vierailivat kansainvälisellä kuorofestivaalilla Garda-järvellä Italiassa. Seuraava matka on Saksan Baden Badeniin joulukuussa 2025.
Uskallanko tulla mukaan laulamaan?
Mukaan voi tulla, vaikka vähän arastelisikin. Kuoronjohtaja Valjakka asettaa uuden laulajan kokeneemman laulajan viereen. Stemmoja on helppo opetella, kun kuuntelee osaavaa laulajaa.
– Ei kannata pelätä sitä, ettei pärjäisi. Kuten aiemmin todettiin, niin laulamaan oppii laulamalla, rohkaisevat Eerola ja Oksa.
Tutustu tarjontaan ja ilmoittaudu mukaan lukuvuoden 2025-2026 ryhmiin!
Valkeakoski
- Iltapäivän yhteislaulut
- Mieskuoro
- Naiskuoro Vivahde
- Tahdon laulaa, pienryhmä aikuisille
- Pop & jazz -lauluyhtye aikuisille
Akaa
- Mieskuoro
- Ihanaiset – rytmistä stemmalaulua ympäri maailmaa edistyneemmille naislaulajille
Kangasala
- Karaokekurssi, syksy ja kevät
- Matalan kynnyksen lauluryhmä aikuisille (A ja B)
- Lauluryhmä Soiva, naisille, edistyneet
Pälkäne
- Lauluryhmä LAILA
- Iltapäivän yhteislaulut, Pälkäne