Taito- ja taideaineiden näyttely Myllysaaressa avautuu 26.3.

Kukkamaalaus mustalla taustalla.

Myllysaaren museossa avautuu sunnuntaina 26. maaliskuuta monipuolinen taito- ja taideaineiden näyttely. Se on esillä 27. huhtikuuta saakka.

Maarit Humalajärvi pukee mallinukkea.

Tekstiilityön opettaja Maarit Humalajärvi sovittelee kurssilla valmistunutta vaatetta mallinuken päälle.

Timo Pajunen nojailee lasivitriiniin.

Taideopettaja Timo Pajunen pohtii miten sommitella kivet niin, että niiden kauneus tulisi parhaiten esille.

 

Myllysaaren museon näyttelytilaan on ripustettu teoksia tekstiilityön, teknisen työn, kuvataiteiden ja muotoilun ryhmistä. Näyttelyn teoksia ovat tehneet Valkeakosken, Akaan, Urjalan ja Pälkäneen kurssilaiset. Esillä on kuvataidetta, keramiikkaa, tekstiilitaidetta, puutöitä ja entisöintiä.

Ekoprint-tekniikkaa ja juhlavuoden neuleita

Uutta tekstiilitöiden puolella ovat ekoprint-painantatekniikalla valmistuneet tekstiilit. Valkeakoski-opisto on tarjonnut suosittuja ekoprint-kursseja useamman vuoden ajan. Painantatekniikassa kasvien kuviot siirretään kankaalle höyryttämällä, mutta kangas tulee valmistella etukäteen.

Myllysaaressa on esillä myös Valkeakosken 100-vuotisjuhlavuoden neuleita. Kaupungin oman neulemalli-idean takana on Valkeakosken kaupungin hyvinvointikoordinaattori Marika Hoviniemi. Neuleen on suunnitellut tekstiilisuunnittelija Merja Palin.

Tekstiilityön ja keramiikan teoksissa on hyödynnetty kierrätysmateriaaleja. Esimerkiksi vaatteissa on esillä harvemmin nähtyä boro-tikkausta eli paikka-paikan-päällä-tikkausta. Takkiin on tikattu käsin eri kangaskerroksia.

Ikonimaalauksia ja öljyvärimaalauksia

Myllysaaren seinille on ripustettu sekä ikonimaalauksia että öljyvärimaalauksia. Öljyvärimaalausten aiheisiin ovat innoittaneet muun muassa Heikki Marilan kukkamaalaukset. Maisemamaalauksissa on tutkittu voimakkaita varjoja ja kirkasta valoa.

Öljyvärin lisäksi maalauksissa on käytetty inpasto-maalaustekniikkaa, joka tekee väristä paksumpaa.

“Kun maalausta katsoo läheltä, niin tekstuurit erottaa pinnasta selkeämmin. Se tekee siitä reliefimäisen.” Taideopettaja Tiina-Kaisa Leppänen kuvailee.

Taito- ja taideaineiden näyttely Myllysaaren museossa 26.3.–27.4.

  • Kanavanranta 3 C, Valkeakoski.
  • Avoinna ti–pe klo 10–16, su 12–16. Suljettu ma, la ja pitkäperjantaina 7.4.
  • Avajaiset sunnuntaina 26.3. kello 13. Opiston tuntiopettajat kertovat näyttelyn teoksista. Vapaa pääsy, tervetuloa!